Suomi maanpuolustuksen arvoinen?

"Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa." - Adolf Ehrnrooth -

Näin totesi aikanaan yksi suurimmista suomalaisista kenraaleistamme.

Hän ja hänen kaltaistensa johtajien ansiota on, että rintamalla miehet Etelä-Suomesta aina Rovaniemen korkeudelle saakka ja sieltä vielä Utsjoelle saivat hyviä käskyjä toimia itänaapurin hyökyviä ihmismassoja vastaan. 

Mitä ovat hyvät johtajat ilman hyviä sotilaita? Eivät mitään.

Tämän vuoksi emme voi tietenkään selittää esimerkiksi suomalaisten torjuntavoittoja vuonna 1944 pelkästään laadukkaalla sotilaallisella johtamisella. Ansio kuuluu myös sotilaille, jotka toteuttivat näitä käskyjä. Sen, minkä suomalainen sotilas menetti peruskoulutuksessa ja varustuksessa, korvasi sen perisuomalainen sisu ja tahto. Tehokkainkin ase on hyödytön, jos sitä käyttää innoton sotilas.

Monen miehen kohdalla metsästyksen kautta opittu ja harjaantunut ampumataito auttoi täydentämään koulutusta. Simo Häyhä on erittäin hyvä esimerkki tällaisesta yksilöstä.

Puolustusvoimien kulmakivet olivat siis hyvissä sotilasjohtamisen taidoissa yhdistettynä kurinalaisiin ja maanpuolustushenkisiin sotilasjoukkoihin. Lisäarvoa toi myös se, miten joukot oli koottu.

Monet komppaniat ja pataljoonat koostuivat monesti saman kylän tai kunnan miehistä. Tämä loi tiiviin yhteishengen, koska niin moni porukassa tunsi toinen toisensa. Menetyksien kasaantuessa yksittäistä kuntaa ja kylää saattoi kuitenkin luonnollisesti kohdata suurikin menetys, kun monta kylän miestä kaatui samassa hyökkäys - tai puolustustaistelussa. 

Sota on sellaista. Siellä kuolee ihmisiä. Me tämän päivän suomalaiset emme voi käsittää, millaista on olla kotimökissä ja odottaa viestiä kaatuneesta miehestä, veljestä tai pojastaan. Kollektiivinen kokemus tällaisesta voi olla yksi yhdistävä tunnepuolen tekijä, kun mietitään miten yhtenäisenä rintamana suomalaiset olivat Neuvostoliittoa vastaan.

Luin jostain jutun, missä eräältä suomalaisrouvalta oli kysytty hänen kantaansa saksalaisten läpikulkuoikeuteen Suomen läpi Pohjois-Norjaan. Kysyjä oudoksui sitä, koska Neuvostoliitolle tällainen oikeus oli evätty. Rouva oli todennut hymyillen, että mitä enemmän saksalaisia sotilaita Suomessa olisi, sitä paremmin hän voisi nukkua yönsä rauhassa.

Niinpä. Aseveljemme Saksa oli taustalla vaikuttavana tekijänä, jonka vuoksi suomalaiset tunsivat olevansa vahvoilla. Tottakai oman valtion, kulttuurin ja suomalaisuuden puolustaminen oli myös erittäin suuri vaikutin, mutta emme voi sivuuttaa saksalaisten vaikutusta. Osasto Kuhlmey osoitti Jatkosodan aikana, että tukeutuminen Saksaan ei ollut täysin turhaa.

Oman osansa tekivät myös Suomen naiset. Lottajärjestön kautta monet naiset auttoivat ilmavalvonnassa, haavoittuneiden hoidossa sekä huollossa. Heidän antama panoksensa Suomen puolustukselle oli hyvin suuri. Heidän ansiostaan moni mies vapautui käytettäväksi rintamalla.
Naiset ylipäätään pyörittivät Suomen siviilipuolella esimerkiksi tehtaita, sillä niin moni suomalainen mies oli otettu palvelukseen, että heidän poisjäänti varsinaisista töistä täytyi korvata jollain tapaa. Tässä tulivat naiset hyvin mukaan puolustukseen. Naisia ei hirveämmin nähty varsinaisesti rintamalla, vaikka nykyisin myös naiset saavat käydä varusmieskoulutuksen. Suomessa ajatusmaalima oli tuolloin hieman erilainen.

Ilman kaikkien talvi- ja jatkosotaan osallistuneiden tekemää uhrausta Suomi olisi kenties hyvin erilainen nykyisin. En välttämättä olisi kirjoittamassa tätä kirjoitusta, tai te siellä ruudun toisella puolella lukemassa tätä. Saattaisi tietenkin olla, että me olisimmekin tässä samaisessa tilanteessa, mutta puhuisimme suomen sijasta venäjää. Todennäköisesti olisi kuitenkin käynyt siten, että meidän esi-isät ja äidit olisi siirretty valtavissa ihmiskuljetuksissa jonnekin valtavan Siperian alueelle integroitumaan venäläiseen väestöön. Tilalle olisi tuotu venäläisiä asuttamaan Suomi.

Onneksi näin ei käynyt.

Suomi oli tuolloin hyvin erilainen valtio. Ihmiset liikkuivat, tekivät raskasta fyysistä työtä elantonsa eteen. Oltiin vähään tyytyväisiä ja elettiin yhtenä perheenä toinen toistaan tukien. Tottakai sotia edeltänyt sisällissota aiheutti edelleen katkeraa kitkaa ihmisten välillä, mutta yleisesti tarkasteltuna toimittiin puhaltaen yhteiseen hiileen. Oli pakko. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Sotakorvausten takia repäistiin käytännössä tyhjästä teollisuutta toteuttamaan korvausten maksamisessa tarvittavan materiaalin tuotantoa. Suomi maksoi jokaisen pennin, jokaisen tuotantokoneen ja jokaisen viljakuorman Neuvostoliitolle, jonka olimme velkaa sodasta.

Entäpä nykypäivä?
 
Suomi on todellakin muuttunut. Maailma on muuttunut. Uhkat eivät kuitenkaan ole muuttuneet yhtään, ne ovat vain saaneet uusia piirteitä. Edelleen Venäjä, Neuvostoliiton manttelinperijä, jatkaa uhoamista. Eurooppa on kuin hopeavadilla USA:n ja Venäjän välissä, voimattomana tekemään oikeastaan yhtään mitään näiden kahden suurvallan välisen nahistelun keskellä.
Suomi on hieman sivussa kaukana Pohjois-Euroopassa, mutta emme voi tuudittautua turvallisuudentunteeseen. Suomi nimittäin sijaitsee joka tapauksessa melkoisen tärkeällä paikalla.

Suomenlahti tarjoaa hyvän ja suojaisan sataman laivastolle. Miten kävisi, jos Venäjä haluaisi luoda laivastotukikohdalleen Pietarissa täyden suojan molemmilta Suomenlahden rannikoilta? Tämä tarkoittaisi tietenkin Viroa ja Suomea.

En ota tässä kantaa, tulisiko Suomen liittyä Natoon vai ei. Vaakakupissa on sotilaallinen liittoutumattomuus, "yksin jääminen" ja liittoutuminen, suuren sotilasliittouman tuen saaminen selän taakse. Sanon vain sen, että olen kaivannut kiihkotonta keskustelua aiheesta, jotta päättäjät saisivat mahdollisimman hyvät eväät tehdä tärkeä päätös. Aika käy vähiin. Päätöksien aika lähenee, ellei se ole jo myöhäistä.

Mitä meillä suomalaisilla on siis asettaa puolustamaan kaiken tämän epävarmuuden keskellä?
Puolustusvoimiemme sodanajan joukko-osaston miesmäärää on pienennetty huomattavasti. Toisaalta kalustoa on hiljalleen saatu päivitettyä ja uusi taistelutekniikka otettu käyttöön.

Suomea ei voi enää puolustaa vanhalla "pidetään asemat" -tekniikalla. Puolustautuminen vaatii liikkuvaa sodankäyntiä, iske-ja-väistä -tyyppistä toimintaa, missä vähin erin kulutetaan vastustajan voimia omien menetysten jäädessä toivon mukaan pieniksi.
Nopea liikkuminen on avainasemassa. Tällainen toiminta vaatii kuntoa. Kuntoa, joka on suomalaisten keskuudessa viime vuosina pahasti rapistunut.

Suomalaiset eivät enää liiku yhtä paljon. Fyysinen työ on saanut väistää vähemmän fyysisten töiden tieltä. Koneistuminen on tehostanut raskaimpia työtehtäviä, jolloin ihmisen ei tarvitse rasittaa itseään. Vapaa-ajallakaan ei enää liikuta aivan yhtä innokkaasti. Eristäytyminen omiin oloihin on myös iso asia nyky-yhteiskunnassamme. Minä-mentaliteetti on raivannut alaa yhteishengen tieltä.
Onneksi ihan kaikki eivät ole rapistuneet ja on ihmisiä, jotka pitävät peruskuntoaan aktiivisesti yllä.

Kokonaisuuden kannalta tilanne vaikuttaa kuitenkin synkältä.

Eräät ajattelemattomat ihmiset ovat heitelleet ilmoille, että lakkautetaan vain puolustusvoimat. Ei niillä tee mitään. Ulkoistetaan maanpuolustus venäläisille. Ei Suomea kannata puolustaa. Me ollaan hävitty tämä peli. Näille ihmisille totean vain, että miettikää kahdesti, ennen kuin päästätte typeryyksiä ilmoille. Suomi on sellainen maa, millaisia sen kansalaiset ovat. Meidän tulee olla ylpeitä juuristamme ja siitä keitä me olemme. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia kaikkialla. Erilaisuus on hyvästä, mutta sen varjolla ei pidä romuttaa toisen kulttuuria, olipa se miten erikoislaatuinen tahansa. Toimimattomat kulttuurit kyllä katoavat ajan kuluessa. Ei sitä tarvitse auttaa keinotekoisesti.

Suomalainen kulttuuri ei mielestäni kuulu näiden toimimattomien kulttuurien joukkoon. Me olemme hieno kansakunta, Aiemmat sukupolvet tekivät aikanaan kovan työn nostaessaan meidät maailman kartalle. Toivottavasti emme anna tämän työn valua hukkaan EU:n koneistossa ja sen liittovaltiokeskeisen kehityksen keskellä.

Mielessäni on pyörinyt, miten suomalaiset tulevat pärjäämään mahdollisessa sotatilassa. Löytyykö meistä vielä sitä talvisodan henkeä, vai onko viime vuosien kehitys EU:n ja Suomen suhteen lyönyt ruosteisen naulan selkänahkaamme lamauttaen tahdon puolustaa tätä maata ja sen kulttuuria? Onko länsimainen hyvinvointi ehtinyt surkastuttamaan meidät?

Voin sanoa, että minulta ei ole tahto kadonnut. Suomi on kuitenkin Suomi. Sen päättäjät voidaan todeta kelvottomiksi, mutta valtiona Suomi on ja pysyy Suomena.

Päätän tämän kirjoituksen Adolf Ehrnrooth:n erittäin hyvään toteamukseen. Antakaamme tämän ajatuksen painua syvälle mietteisiimme.

"Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." - Adolf Ehrnrooth -