Läpileikkaus Puolustusvoimien rakenteesta nykypäivän modernin sodankäynnin keskellä

Mediassa ja somessa käydään keskustelua Suomen puolustusvoimien kehitystarpeista. Samalla käydään vääntöä tarpeesta liittyä Natoon. En ota tässä kirjoituksessa kantaa Naton suuntaan, keskityn Puolustusvoimien aselajien tarkasteluun, vertailuun ja yleiseen pohdiskeluun maamme puolustamiseen liittyvistä asioista.

Elämme todellista murroskautta. Länsimaisissa yhteiskunnissa on nautittu vuosikymmeniä rauhan ajasta. Miten sen tietenkin jokainen ottaa. Taloudelliset ongelmat ovat syrjäyttäneet sotilaalliset ongelmat. On levinnyt käsitys, että emme tarvitse enää niin paljon sotilaallista voimaa. 

Ukrainan kriisi kuitenkin osoittaa, että sotilaalliset ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään länsimaista ja erityisesti Euroopasta. Kaiken tämän epävarmuuden keskellä Suomikin tarvitsee oman toimivan puolustusjärjestelmänsä. Usein on saanut lukea, miten on turhaa käyttää rahaa jalkaväen käsiaseisiin, hävittäjiin ja panssarivaunuihin ja että Suomen on turha kehittää mitään, kun vastapuoli kuitenkin jyrää meidät hetkessä. Miksi siis kehittää mm. taistelijoiden henkilökohtaista varustusta, kun sen rahan voisi käyttää muuhunkin?

RK 62M.

Asia ei ole niin yksiselitteinen. On aika iso merkitys sillä, onko kädessä esimerkiksi heinähanko tai rynnäkkökivääri. Se vain on niin, että olipa meillä millaiset tykit ja ohjukset ja ilmavoimat tai panssarivoimat tahansa, niin jalkaväki on edelleen, halusipa sitä tai ei, se ainoa voima, joka kykenee ottamaan haltuun maa-alueita ja kohteita ja pitämään ne hallussa. Jalkaväki tarvitsee tähän tehtävään kuitenkin parempia aseita, kuin heinähankoja ja talikoita. Nykypäivänä jalkaväen merkitys on tietenkin muuttunut niistä ajoista, kun sotilaallista voimaa kuvattiin divisioonien lukumäärillä. Nykyisin suositaan pienempiä yksiköitä, jotka ovat nopeita liikkeissään ja kykenevät toimimaan saumattomasti toisten samanlaisten pienten yksikköjen, sekä erilaisten tukiosastojen kanssa yhteisen tavoitteen hyväksi. Kaiken tämän keskellä yksittäisen taistelijan varustus ja erityisesti aseistus nousee tärkeään osaan.

Suomen maasto-olosuhteet ovat haaste hyökkääjälle. Maasto on hyvin metsäpainotteista ja kumpuilevaa. Paljon löytyy myös asutettua aluetta, missä kaupunkisodankäynti on avainasemassa. Monet liikenneyhteydet ovat metsien ympäröimiä, jolloin etenevälle osastolle voi olla hankalaa edetä metsistä tulevien yllätysiskujen vuoksi. Metsiä ei silti pidä aliarvioida, vaikka nykyisin ei välttämättä enää taistellakaan metsissä jäykkine rintamalinjoineen. Ne antavat kuitenkin erinomaista näkösuojaa ja niihin voi naamioida isojakin osastoja pois vastustajan katseilta.
Yksittäinen taistelija voi hyvän varustuksensa ja saadun sotilaskoulutuksen sekä mahdollisen jo saavutetun taistelukokemuksen voimin ylläpitää taistelutehokkuutta hyökkääjää vastaan jopa hetken aikaa yksin, ellei vihollinen ole aivan välittömässä läheisyydessä. Myös toisen maailmansodan aikana tällainen oli tietenkin hyvinkin mahdollista, mutta varustuksen taso oli hieman erilaista eikä mahdollista kaikkea sitä mitä nykyisin on mahdollista. Käytettävissä ovat esimerkiksi henkilökohtaiset luotiliivit, pimeänäkölaitteita, tai tehokkaista kiikaritähtäimiä.
RK 62 ja nyt kuvioihin tuleva RK 62M ovat kaliiberiltaan sellaisia, jotka soveltuvat hyvin metsämaastoon, missä tarvitaan hyvää läpäisytehokkuutta. Lisäksi RK on yksinkertainen huoltaa kenttäolosuhteissa. RK:n taittoversio RK 95 soveltuu myös kaupunkisodankäyntiin.

Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunu.

Yksi iso osa-alue maavoimissa ovat panssarivaunut ja muut panssaroidut ajoneuvot, kuten panssaroidut miehistönkuljetusvaunut. Panssarivaunut ovat etupäässä hyökkäysaseita, mutta soveltuvat myös liikkuvaan puolustukseen jalkaväen tukiaseina ja  vastustajan raskaamman taistelukaluston torjuntaan.

Miehistönkuljetusvaunuilla voidaan kuljettaa jalkaväki nopeammin ja suojattuna kohteeseensa, tai sen välittömään läheisyyteen. Ne voivat myös antaa välitöntä suojatulta jalkaväelle aseistuksellaan. Näillä panssaroiduilla ajoneuvoilla ei kuitenkaan ole samanlaista joustavaa kykyä kaivautua maahan kuten jalkaväellä on. Ne ovat melko suuria kohteita ja näkökentältään varsin rajoittuneita. Jalkaväki voi kaivautua kohteen ympärille suojaamaan ja pitämään sitä hallussa suhteellisen helposti. Panssarivaunut eivät siihen pysty yksin, edellä mainittujen syiden vuoksi. Panssarivaunu voidaan kyllä kaivaa maahan torniasemaan, mutta täten menetetään vaunun taktinen etu. Koska panssarivaunuista on rajoittunut näkökyky ulospäin, tarvitsevat ne jalkaväen suojaa vastustajan lähitorjuntamiehiä sekä panssarintorjunta-aseita vastaan.

F-18C Hornet.

Ilmavoimat on tarkoitettu antamaan suojaa maavoimille. Jo toisen maailmansodan aikana tuli selväksi, miten tärkeässä roolissa ilmavoimien tarjoama tuki on. Pääasiallisena tehtävänä niillä on pitää taivas puhtaana viholliskoneista. Tehtäviin lukeutuu myös iskut maakohteita vastaan ja tätä toimintakykyä Suomessa nyt halutaan parantaa. Ilmavoimilla ei kuitenkaan voida pitää hallussa maa-alueita, koska niiden polttoaine on rajallista ja täten joutuvat suhteellisen lyhyen ajan kuluessa palaamaan lentokentälleen. Ne ovat muutenkin aika lailla sidottuja lentokenttiin ja vaikka nykyisin koneet kykenevät lentämään pitkiäkin matkoja, ei ole järkevää suorittaa toimintoja kaukaisilta kentiltä. Ilmavoimat siis tarvitsevat maavoimien tukea, jotta lentokentät taistelualueen läheisyydessä voidaan pitää käyttökelpoisina ja turvallisina.
Olen lukenut juttuja, miten esimerkiksi Venäjällä on lentokoneita, jotka kykenevät lentämään pitkiä aikoja hyvin korkealla ja osoittamaan maamaaleja, tai jopa itse tuhoamaan niitä. Maamaaleihin lukeutuvat muun muassa panssarivaunut. Googletin aiheesta tietoja, mutta en löytänyt muuta kuin tiedustelukoneita. USA:n käyttämä AC-130 on lähellä tätä, mutta kuitenkin hivenen eri asia. On totta, että sillä on käytettävissään tehokas valikoima aseita, joilla tuhota maakohteita. AC-130 on kuitenkin hidas ja lentää suhteellisen matalalla, joten se on myös itse haavoittuvainen maasta tulevalle ilmantorjuntatulelle sekä ilmasta käsin tuleville hävittäjähyökkäyksille.
Olipa tämä miten päin tahansa, maavoimien tulee joka tapauksessa ottaa vastustajan ilmavoimat vakavasti. 

155 Kanuuna 98. "Sodan jumala".

Tykistön tehtävänä on antaa epäsuoraa tulitukea maavoimille. Tykistössä on mahtava voima, kun se suunnataan keskitetysti vastustajan asemiin, tai etenevien joukkojen reitille. Neuvostoliiton diktaattori Joseph Stalin sanoi tykistön olevan "Sodan jumala", eikä hän ollut väärässä. Oikein käytettynä tykistöllä voidaan saada pienet ja isot osastot epäjärjestykseen, tai jopa tuhottua.
On sanomattakin selvää, että tykistöyksiköt eivät pärjää ilman jalkaväen suojaa. Tykistön heikkous on sen hitaus ja heikko toimintakyky lähitaistelussa. Tykistö paljastaa aina asemansa avatessaan tulen. Ne ovat hyvä maali vihollisen tykistö-, hävittäjä- ja raketti-iskuille niiden edellä mainittuijen heikkouksien vuoksi. Nopeat asemien vaihdot ovatkin edellytys kenttätykistön selviytymiselle. Nykyisin on myös nopeampaa telaketjuilla, tai renkailla liikkuvaa tykistöä, jotka voivat vaihtaa asemaa huomattavasti nopeammin, kuin perässä vedettävä tykistökalusto. Tykistöasemat muodostavat myös taktisen kohteen vastustajan pitkän matkan ohjusiskuille, kuten risteilyohjuksien kappaleessa myös mainitaan.
Jalkaväki siis hyötyy suuresti tykistön suomasta tulipeitteestä, mutta tykistö myös tarvitsee jalkaväkeä, sillä lähitaistelussa vastustajan jalkaväkeä vastaan sillä on aika pienet mahdollisuudet selviytyä, edes suorasuunnatun tulen turvin. Myös ilmavoimat suovat tykistölle sen kaipaamaa suojaa ilmasta käsin.

USA:n risteilyohjus BGM-109 Tomahawk.

Risteilyohjuksilla pyritään tuhoamaan pitkän matkan päästä kiinteitä kohteita, kuten  ilmapuolustusasemia, logistiikkakeskuksia, teollisuuskohteita ja komentokeskuksia. Ne ovat siis täsmäaseita, joilla ei välttämättä ammuta taistelujoukkoja. Siihen ne ovat liian kalliita eivätkä tuota läheskään yhtä paljon vahinkoa, kuin kohdistettuna isoihin kiinteisiin maaleihin. Suomella tällaisia aseita ei ole, mutta esimerkiksi Venäjällä on, nimeltään Kh-55. Kyseisestä ohjustyypistä on tehty myös monia erilaisia versiotyyppejä erilaisiin taktisiin käyttökohteisiin.
Risteilyohjuksista puhuttaessa ei saa sekoittaa samaan termiin tykistön rakettiaseita, kuten esimerkiksi venäläistä BM-30 Smerch ja sen seuraajaa 9A52-4 Tornado. Nämä ovat tykistöaseita tarkoituksenaan tuhota keskitettyjä jalkaväki-, panssari- ja muita pehmeitä kohteita. Raketinheittimillä voidaan myös toki tuhota muita tykistö-, komento- ja ammusvarastoja, jos nämä kohteet ovat taistelualueen selustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Risteilyohjusten kantama riittää paremmin taistelualueen ulkopuolisiin maaleihin.

Täsmäohjuksilla on siis tarkoitus tuhota pitkän matkan päässä olevia taktisia kohteita. Tällaisia kohteita voivat olla myös tykistön asemat ja selustassa olevat ammusvarastot, jotka ovat aiemmin mainittujen tykistö- ja rakettipattereiden pääasiallisten kohteiden listalla. Näissä tapauksissa täsmäohjuksia voidaan käyttää, jos halutaan suurempi varmuus kohteen tuhoutumisesta. Rakettipatterit kun ovat hieman epätarkempia aluemaaliaseita.
Monesti on saanut kuulla, miten Suomen puolustusvoimat ovat turhia, kun näillä aseilla viedään kaikki edellytykset tehokkaaseen toimintaan. Vahinkoa tällaiset ohjukset tuottavat aivan varmasti, mutta niiden vaikutukset varsinaisiin taistelujoukkoihin ovat varsin pienet paitsi, jos niitä käytetään aiemmin mainittujen taktisten kohteiden toimintakyvyn poistamiseen. Suurin pelote ja vahinkovaikutus tulee siitä, että näillä täsmäaseilla voidaan aiheuttaa kaukana selustassa tuhoa suhteellisen helposti ja vaivattomasti. Esimerkiksi kaukana selustassa olevan komentokeskuksen tuhoutuminen täsmäiskussa voi hetkellisesti lamaannuttaa taistelevien joukko-osastojen komentoketjun. Laskelmoitu isku logistiseen keskukseen voi aiheuttaa suuria ongelmia joukkojen siirroissa. Nykyaikainen sodanjohto on kuitenkin sopeutuvaista ja joustavaa, eikä jää pyörittelemään pitkäksi aikaa peukaloitaan. Täsmäohjuksilla voidaan toki myös, vaikka aiemmin mainitsin toisin, ampua taistelevia yksiköitä. Tällöin kohde on yleensä hyvin arvokas ja kokonaisuuteen nähden tärkeä saada nopeasti ja tehokkaasti tuhotuksi.
Sodassa mikään ei ole yhtä varmaa, kuin epävarmuus.

Miinantorjunta-alus Katanpää.

Merivoimat ovat tärkeässä osassa Suomen rannikkoalueiden sekä merialueiden valvonnassa ja suojaamisessa. Merivoimien vastuulla on suojata rannikkoalueita yhdessä rannikkojääkäreiden kanssa. Tässäkin huomataan, miten maavoimat vaikuttavat myös merivoimien taistelualueella. Merivoimat joutuvat tukeutumaan satamiin, joissa ovat kohtalaisessa turvassa. Maavoimien tehtävä on pitää maalta käsin satamat turvallisina ja vapaina. Merivoimat voivat rajallisesti tukea mereltä käsin maavoimia rannikkokaistoilla. Merivoimien tärkein tehtävä on siis pitää Suomen vesistöalueet Suomen hallinnassa ja estää vihollisen toiminta näillä vesillä. Mahdolliset maihinnousut merivoimat voivat parhaassa tapauksessa estää jo merellä.

Kuten voimme huomata, kaikki aselajit tarvitsevat toisiaan. Yksikään aselaji ei pärjää yksinään. Tämän takia myös Suomen tulee kehittää kaikkia osa-alueitaan alkaen taisteluhävittäjistä jalkaväen taistelijan henkilökohtaiseen varustukseen ja miinalaivoista tykistöön ja elektroniseen sodankäyntiin. Pitkä rauhallinen aikakausi on saanut monet ihmiset siihen harhaluuloon, että uusia suuria sotia ei voisi koskaan enää syntyä. Ongelma on siinä, että sodat voivat syttyä pienestäkin kipinästä yksittäisten ihmisten sosiaalisten suhteiden välillä. Tärkeintä tässä toteamuksessa on se, että kyseiset ihmiset ovat sellaisissa johtoasemissa, missä heillä on suuri käskyvalta. Suomen osalta tärkeää on ylläpitää uskottavaa puolustusta. Uskottavalla puolustuksella tarkoitan sellaista puolustuksellista tilaa, missä hyökkääjän laskennalliset tappiot ovat niin suuret, että hyökkääminen ei ole kannattavaa.

Kauniit puheet maailmanrauhasta ovat kauniita, mutta todellisuus on karumpaa. Vanha sanonta pätee edelleen tänäkin päivänä:

Si vis pacem, para bellum - Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan.

Publius Flavious.

Rauhaa ei voida ylläpitää ilman voiman vastavoimaa. Vastavoiman tulee olla tarpeeksi jämerää, että sitä vastaan ei ole suurempia haluja ryhtyä. Sotilaallinen tyhjiö pyrkii aina täyttymään. Ihmisen perusluonteeseen kuuluvat ahneus ja kateus. Kostonhimo on myös yleinen piirre. Tietenkään joka ikinen ihminen ei ole täysin ahne ja kateellinen eikä myöskään kostonhimoinen, mutta yksikin tällainen yksilö riittää aiheuttamaan sekaannusta ja hämminkiä väestön keskuudessa. Ihmisiä on monta miljardia tällä planeetalla, eli joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä. Niin hyviä, kuin pahojakin. Utopia aseettomasta ihmiskunnasta toteutuu vasta sitten, kun viimeinenkin ahneuden ja ristiriitaisuuden piirre saadaan kitketyksi ihmisten väliltä eikä kukaan halua enää kostaa toiselle kokemaansa vääryyttä.

Kaiken lisääntyneen taistelukaluston keskellä yksittäisen taistelijan asema on toisaalta vähentynyt, mutta ei kokonaan kadonnut. Taistelijan merkitys itse taistelutilanteessa on sitä vastoin korostonut. Enää ei harjoiteta massahyökkäyksiä, joiden pääasiallinen voima oli se aikansa halvin materiaali, eli sotilas. Yhden sotilaan koulutus ja varustaminen aiemmin oli huomattavasti halvempaa, kuin nykyisin. Tämä johtuu nykyisin annettavasta laajemmasta koulutuksesta ja monipuolisemmasta varustuksesta. Nämä mahdollistavat taistelijan tehokkaamman toiminnan taistelukentällä.

Ketju on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki. Meidän on vain varmistettava, että heikoin lenkki on mahdollisimman vahva.